Good Idea

fi-trans en-trans
100%  Tyytyväisyystakuu
Saat ilmaisen kartoituksen
Mikä on Good Idea?

Good Idea Innovations Oy on suomalainen innovointialan yritys, joka on keskittynyt ratkaisemaan asiakkaiden liiketoiminnallisia haasteita. Jo lähtökohtaisesti toiminta eroaa totutusta mainostoimistojen luovasta suunnittelusta tai konsultointiyritysten palveluista. Meidän tehtävämme on ratkaista haaste ensin ideoiden avulla ja sen jälkeen tarvittaessa etsiä ulkopuolisia yrityksiä, joita ideoiden toteuttamiseen mahdollisesti tarvitaan.

Yrityksemme muodostuu kolmesta yrityksestä, Aivoteollisesta Toimistosta, Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimistosta sekä Good Ideasta itsestään. Aivoteollinen Toimisto on suunnitellut ja toteuttanut vuosia brändilanseerauksia isoille yrityksille, Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimisto taas on tehnyt satoja asiakascaseja pienemmille ja isommille yrityksille. Good Idean tarjoama lisä on nimenomaan ideoissa, oli kyse sitten mainoskampanjasta tai johtoryhmätyöskentelyn edistämisestä. Kaikki nämä ovat lähtöisin ideasta ja halusta kehittää omaa toimintaa.

Good Idea koostuu siis kolmesta yrityksestä ja isosta asiantuntijaverkostosta. Olisi hölmöä kuvitella, että tuntisimme jokaisen toimialan kuin omat taskumme. Sitä varten käytämme aina eri alojen asiantuntijoita tehdessämme suunnitelmallista työtä, jota innovoinniksi kutsutaan.

Yrityksen perustamiseen ovat suuresti vaikuttaneet Jyväskylän Ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikkö Tiimiakatemia sekä yksi merkittävä kirja välimaastoinnovaatiosta, nimeltään Medici-Ilmiö.

Ota rohkeasti yhteyttä, terveisin Good Idean väki

linkit:

Aivoteollisen Toimiston kotisivut www.aivoteollinen.fi

Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimisto www.spym.fi

Tiimiakatemian kotisivut www.tiimiakatemia.fi

Good Idean kirjasuosituksia;

Johansson, Frans: The Medici Effect - Breakthrough Insights at the Intersection of Ideas, Concepts & Cultures( kirja ilmestynyt myös suomeksi Medici Ilmiö nimellä)

Koski, Jussi T. & Tuominen, Saku: Kuinka ideat syntyvät - Luovan ajattelun käsikirja

Himanen, Pekka: Hakkerietiikka

Johannes Partanen: Yrittäjän & valmentajan Parhaat kirjat