Good Idea

fi-trans en-trans
100%  Tyytyväisyystakuu
Saat ilmaisen kartoituksen
Case stories

Antakoon asiakkaidemme puhua puolestamme, kyseiset esimerkit olemme valinneet sivuillemme sillä perusteella, että jokainen edustaa erilaista tuotosta. Jos ongelman ja haasteen pystyy määrittelemään kirjoitettuun muotoon, on silloin sille löydettävissä myös ratkaisu.

 

Servia Finland Oy

Tehtävänä oli tuotteistaa monimutkaiselta tuntuva palvelukokonaisuus yksinkertaisempaan ja helpommin myytävämpään muotoon. Innovoinnin jälkeiset kuukaudet olivat todella tuottoisia ja sama tahti on jatkunut.

" Aina on hyvä saada ulkopuolista näkemystä tuulettamaan omaa liiketoimintaa. Asioita tulee katsottua tietystä näkökulmasta ja sitä on hyvä välillä laajentaa. Hyvin hoidettu case."

- toimitusjohtaja Jani Karhunen

www.servia.fi

 

Barasmainos Ky

"Alkuun oli luonnollisesti pientä epäilyä, että saammeko rahoillemme vastinetta ja jälkikäteen on hyvä sanoa että turhaan epäilimme, koko paketti oli hintansa väärti. Olimme todella positiivisesti yllättyneitä palvelun nopeudesta ja siitä miten nopeasti asiat, joita haettiin, loksahtivat paikoilleen. Toteuttamalla meille annettuja ehdotuksia, olemme saaneet tehostettua liiketoimintaamme ja samalla itsellekin on tullut uusia liiketoimintaa kehittäviä ideoita. Loistavasti ideoitu ja jo toteutettukin radiomainos on ollut pisteenä i:n päälle."

T: Minna Barasmainokselta

Kuuntele radiomainokset tästä.

Get Adobe Flash player

www.barasmainos.fi

 

Stylehunter Oy

Stylehunterille olemme innovointeet useita erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja niin markkinoinnillisiin haasteisiin kuin henkilöstön motivointiin ja tiimityöskentelyyn. Huikeita ratkaisuja on myös löytynyt johtamisen ja ajankäytön organisointiin.

"Good Idealta saimme idean pitää perjantait yhteisinä "aivopäivinä", jolloin käytämme päivän yrityksemme kehittämiseen. Tämä on näkynyt huikeina harppauksina eteenpäin kohti päämääriämme!" - HUIPPUjohtaja Eija Laitinen

" Goodidea kuuntelee ja punnitsee yrityksemme tilannetta keskusteluidemme kautta ja kiteyttää ratkaisun meille hetkessä" - HUIPPUjohtaja Suvi Virtanen

Lue lehtiartikkeli

www.vila.dk

 

Viipurilainen kotileipomo

Lahden keskustassa sijaitseva Viipurilainen kotileipomo tekee Suomen parasta ruisleipää. Heidän leipiänsä on ostettavissa Lahdessa ja Helsingissä. Casena olikin rakentaa määrätietoisesti yrityksen markkinointistrategiaa, joka toimisi osana yrityksen arvopohjaltaan vankkaa henkilöstöstrategiaa.

"Yhteistyö Erkin ja Good Idean kanssa lähti liikenteeseen vaivattomasti. Ongelmamme oli aluksi todella ympäripyöreä, mutta Good Idea pystyi puristamaan ongelman hämmästyttävän yksinkertaiseen muotoon, joten lopputuloksesta tuli todella toteuttamiskelpoinen ja varoihimme nähden realistinen. Monimutkaisen ongelman kiteyttäminen yksinkertaiseksi ei olisi itseltä onnistunut. Tätä pidän heidän yhtenä suurena vahvuutena. Lopputuloksessa oli myös erinomaisesti huomioitu big picture, joka teki kokonaisuudesta vaikuttavan.

Oma liiketoiminnallinen ideologiani perustuu rehellisyyteen, lupauksien pitämiseen, normien kyseenalaistamiseen ja hauskuuteen. Näissä en suostu kompromisseihin. Yhteistyömme tulee toimimaan myös jatkossa, sillä ajatuksemme kohtaavat myös ideologioiden puolesta. Niin ja pienikin pystyy ponnistamaan korkealle, kunhan ei itse ole jarruna uusille ideoille..."

- Teppo Ylä-Hemmilä, leipuri

www.viipurilainen.fi